sunnuntai 31. tammikuuta 2010

13/14.

Kun kahdessa viikossa tekee 13 päivää putkeen duunia ja melkoisen kivan määrän ylitöitä, saa varmaan ihan luvallisesti släkätä yhden päivän ennen seuraavaa 6 päivän rutistusta? Duunissa mennään talvilomakautta ja ens viikon meikäläinen on sitten päävastuullisena omalla osastolla. Ihme kyllä ei ees jännitä tai ahista tai mitään, koska tiedän että hanskaan hommat ja saan kaiken tehtyä kunnolla. Jotenkin on vaan jännä fiilis ku aina aiemmin tottunu siihen että on itse se ns. rividuunari ja nyt jannut tulee kysymään multa että saako ne tulla tai mennä tai tehdä jotain tai olla tekemättä - ja jos mä sanon että hoitaisitko tuon homman ens, niin ne hoitaa! Feelin' like I haz respect.

Duunipäivän jälkeen läksin eilen taas itsekseni kaupungille shoppaamaan. Muru oli laittamassa kaverin autoa kuntoon ni en olis jaksanu homehtua koko iltapäivää yksikseen kotona.
Kävin testaamassa että olisikos ne yhdet nahkasaappaat muuttunu yön aikana isommiks mutta ei ne mokomat ollu, joten sinne ne jäi kauppaan.

Cybershopista tarttui sitten hörhelö-rock-rensseli-minihame mukaan. Mustavalkoista tartania, mustaa pitsiä, hakaneuloja, vetskareita ja nyörejä. Nomnom.

Laura tuli iltasella istuskelemaan lähinnä neulekirjan lainaamisen varjolla, mut sit ilta venähti hiukan juoruamisen ja alakerran tätösen häiritsemisen kanssa :D Kivaa oli <3

Nyt vapaapäivän kunniaks vois mennä hiukkasen pällistelemään miltä maailma näyttää päivänvalossa.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Maanantaiautoilijat ja sunnuntaiparkkeeraajat

...ja neljänkympin sakkolappu. Että näin. Oon ihan satavarma että kyseisellä parkkipaikalla on aikaisemmin saanu parkkeerata kello 18 jälkeen mut onpa tainnu asia sit muuttua jossain kolossa. Noh, jos sen nyt sit muistais.

No, oli siellä onneks muitakin riemuidiootteja liikenteessä. Turun kaupunki tais rikastua useemmalla sadalla eurolla niitten lappusten kanssa :D ja joku tätönen ihan vakaasti halus parkkiin pilkulleen siihen kohtaan josta me lähdettiin pois. Vieressä oli poliisiauto spotilla joten mitäs luulette, tuliko tätöselle halpa kauppareissu?

Mut joo, positiivisia ylläreitä. Duuniin tuli postissa eilen yhden myyntiskaban palkinto, 30e lahjakortti S-ryhmän kaupoille. Piti sitten mennä heti tänään tutkailemaan josko olis löytyny jotain kivaa. Ja meinasin kiljua riemusta kun näin ne kaikki kenkäosastolla majailevat upeudet. Paljon korkeakorkoisia mustia kenkiä, polvi- ja sääripituisina, naminamikoroilla ja megamahtavilla yksityiskohdilla. Useampi pari tuli sovitettua, pari jäi oikein mietityttämään kun tuon ihan ekan testaamisen pohjalta ei nyt oikein osaa sanoa että olivatko ne hyvät vai eivät.

Pohtinemme asiaa yön yli.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Rokkenrol.

Ensi viikolla pitäis körötellä taas Helsinkiin. Jaa että miks ihmeessä? No siks kun siel on Takida @ Tavastia.

Kaks kärpästä yhdellä iskulla. En oo ikinä ollu Tavastialla enkä oo ikinä nähny Takidaa livenä. Muutenkin on tullu tosi vähän käytyä missään keikoilla. Tässä nyt äkkiseltään jos muistelee niin viimeisten muutaman vuoden aikana oon vasta alkanu päästä kiinni siihen että oikeasti lähtee jonnekin kuuntelemaan hyvää musaa.

Viimeisimmät mitä nyt tulee mieleen, on Machinae Supremacy viime keväänä S-Osiksella ja viime kesän festarikeikka, Ilosaarirock Joensuussa. Sitä ennen on tullu pyörähdettyä jossain pienemmillä klubikeikoilla tsekkaamassa Ruoskaa, Amorphista ja So Called Plania. Tanssipuolen artisteista Paffendorfin keikalla tuli vuodatettua hikeä muutama vuosi sitten.

Rammstein oli ehkä nimekkäin artisti jota varten tuli oikeasti lähdettyä liikenteeseen kun herrat käväisivät Ruisrokissa 2005. Kolmen päivän lipusta tuli käytettyä vain yksi päivä, pahuksen työ esti silloin muiden päivien festareilun. Ens kesänä kuitenkin taas Ilosaareen, pakko päästä.

Niitä reissuja odotellessa ^^

tiistai 26. tammikuuta 2010

Herramunjee näitä töitä.

Sairasloman jälkeen 9 päivän putki nyt takana ja vielä 4 edessä, puh. Alkaa painaa jo.

Jaa että miks näin paljon? No se aiemminkin jo mainittu Assembly. Torstai-illalla pääsin normitöistä neljältä, poikettiin murun kanssa kotona hakemassa kamppeet ja lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä. Löydettiin hotelli ja Kaapelitehdas ja muutama tunti ryskättiin osastoa esittelykuntoon. Muutoin kaikki meni oikein hyvin mutta pikkusen jännitti myyntiartikkelien saapuminen - joku nääs oli unohtanu tilata niille kyydin firmalta Kaapelille :D

Osaston kasaamisen jälkeen ajateltiin istahtaa hetkeks hotellin aulabaariin ottamaan lasillinen tai kaks. Noh, kyllähän sen sit arvaa kuinka siinä kävi. Nukkumaan päästiin joskus neljältä :P

Perjantaiaamu olikin sitten semisti hatarahko, aamupalaa tuli hotellissa onneksi syötyä ja sit taas Kaapelille puskemaan duunia. Myyntiroinat oli tullu ja vähän aikaa piti ihmetellä ja juoda colaa ja suunnitella. Jätkillä ei oikein työ aluks luistanu ni niitäkin piti sitten ihan ronskilla otteella komentaa, ja sit alkoikin jo tapahtua ja saatiin osasto kasaan ja esittelykelpoiseks.

Nörttilapset alkoi valua kymmenen aikoihin jo sisälle kasaamaan konepaikkoja ja pällistelemään ympärille. Pikkuhiljaa ihmisten lisääntyessä alkoi kauppakin käydä ja myynnillisesti päästiin koko viikonlopun aikana ihan kivoihin lukuihinkin.

Päivät meni hyvin pitkälti Kaapelilla, illat nukkuessa :D eli tuon torstain jälkeen ei missään radalla tullu käytyä, ei vaan jaksanu.

Poikkeuksena oli sit lauantai-ilta. Käytiin koko porukalla Rodolfossa mussuttamassa ja voi omnom mitä ruokaa. Alkupaloiks etanoita, pääruuaks kunnon pihvi runsaalla salaatilla ja jälkkäriks tiramisua. Oli pikkunen ähky ton jälkeen mut hyvää oli, tuonne vois hyvin mennä toistekin.

Sunnuntaina iso osa jengistä oli melkoisen kalpeena, poikkeuksena mä ja muru ku oltiin nukuttu hyvin ja pitkät unet ja syöty hotellilla kunnollinen aamupala :D

Viimeisten kauppojen jälkeen iltapäivällä purettiin osasto ja päästiin jopa ihmisten aikaan kotiin ilman sen suurempaa ahistumista. Eilinen ja tää päivä on menny yllättävän leppoisasti duunissa vaikka on vähän pitäny kummastella messuilta saapuneita kamppeita. Kyllä tää taas tästä lähtee :)

tiistai 19. tammikuuta 2010

Shop-shop.

Sunnuntain täsmäisku kaupoille tuotti tulosta!

Taustana täsmäiskulle oli äiskän ulkoiluttaminen synttäreiden kunniaksi. Harvemmin sitä aloittaa sunnuntaita ravintolassa syömällä. Kinkkutäytetty uuniperuna oli hyvää, murun pihvi + marinoitu salaatti samoin ja äiteen kylmäsavulohipastalautaseltakin piti käydä maistamassa. Skanssi- kauppakeskuksen Martina - ravintola yllätti todella positiivisesti. Ulospäin tuo näyttää tosi pikkuruiselta mestalta, mutta kun ovesta menee sisälle niin johan löytyy lääniä. Palvelu oli hyvää ja reipasta, sapuska makoisaa eikä hintakaan ollut mitenkään päätähuimaava.

Samalla reissulla tuli sitten tutkailtua josko alennusmyynneissä olis jäljellä mitään mikä hotsittais. Muru löysi yllättäen itselleen taas vaikka mitä :D ja mun kaikki pari ostosta olikin sitten normaalihintaisia :D

Ehkä pisimpään päätävaivannut juttu kuitenkin ratkesi. Lompakko. Oon senkin suhteen pahuksen nirso, lompakko ei saa olla liian iso mutta siinä pitää olla tilaa kaikelle mahdolliselle. Matskun pitää olla sopivan jämäkkä ja asiallisen värinen. Ja mikä kaikkein vaikeinta, lompakossa olevien korttipaikkojen pitää olla just eikä melkein tietyin päin ja kolikkolokeron pitää olla just tietynlainen.

Muru on kans jo oppinut blokkaamaan huonot ehdokkaat pois mun silmistä, hänen ansiostaan mä olen nyt 40e köyhempi mutta onpahan ainakin pähee lompakko. Mustaa nahkaa ja ominaisuudet niinku pitääkin.
(...ja miten mä saan tänkin asian kuulostamaan taas melkein yhtä elämää tärkeemmältä ku esim joku auton osto?)

Muut ostokset oli sitten kosmetiikkapuolelta, pari putsaustököttiä ja 12 euron hintainen suti. Tuntuu jotenkin hassulta ajatella että on oikeesti maksanu sudista noin helkkarinmoisen summan, mut minkäs teet kun sellasen tartti ja toi nyt vaan oli hyvä.

Toisaalta, onnistuin mä hankkiutumaan jostain eroonkin. Joulupäivällisellä tädin luona huomasin tädin hyllyssä olevat kaks kissa-viinipulloa ja kysyin sitten että tahtooko hän lisää moisia kokoelman jatkeeks.
Aikoinaan tuli noita kerättyä 11 kipaletta eri värisinä, ja nyt kun ne on kulkenu mukana kahden muuton ajan pahvilaatikoissa eikä ne ole niistä laatikoista esille päässy, niin miksikäs niitä enää säilömään. Toivottavasti pääsevät esille ja käyttöön :)

Duunissakin olen taas jo ollu. Meille on tullu uus osa-aikainen jannu joka toimillaan irroitti meikäläiseltä eilen jo parin tunnin jälkeen muutaman ärräpään, mutta eiköhän tuokin joskus saada talon tavoille opetettua :) Talvilomaviikkokin tuli merkattua kalenteriin, sitä siis odotellessa ^^

lauantai 16. tammikuuta 2010

Muoti-whine.

Miten surullista onkaan mennä suomalaiseen (nuorten)vaatekauppaan ja todeta että kaikki tangot ovat täynnä kerrassaan kammottavia riepuja, joita ei uskoisi yhdenkään täysjärkisen ihmisen kiskovan päälleen? Joko legginsejä tai sitten jotain teltan kokoisia, kammottavia muodottomia löppänöitä? Värit ja kuosit suoraan menneisyydestä.

Ja sit kun selviää siitä kaupassa aiheutuneesta järkytyksestä ja lähtee iho kananlihalla pois sieltä, niin mihinkä sitä törmääkään?

No kyllä. Juurikin näihin "olen niin ihq-daa-trendikäsmuodikas" laumaeläimiin jotka parveilevat kauppakeskuksissa ja kaupungilla näiden ah, niin trendikkäiden kauppojen kassit käsivarsilla.

Yök, sanon minä.

Tekisipä mieleni avautua nyt näistä kaikista skiljoonasta muotiblogistakin joita tunkee joka ikisestä tuutista, mutta en viitseis pilata aamuani enää tän enempää. Ei ne siitä kuitenkaan mitään opikseen ota :D

Alanpahan vain taas pistää rahaa jemmaan jotta pääsen taas jonnekin tämän maan rajojen ulkopuolelle vaateostoksille. Puolen vuoden sisään tullu nyt tehtyä kaks ulkomaanmatkaa ja molemmilta reissuilta tarttunu mukaan kiitettävä läjä oikeasti hyvännäköisiä vaatteita, jotka ei kävele vastaan joka kolmannen ihmisen päällä tämänkään kokoisessa kaupungissa.

torstai 14. tammikuuta 2010

My precious.

Okei, mun on nyt pakko tunnustaa teille jotain.

Saksanreissulla mä tutustuin Reeperbahnilla yhteen tyttöön. Siinä oli vaan jo ens silmäyksellä jotain mikä pysäytti. Kävelin ekaks sen ohi mutta oli pakko tehdä u-käännös koska aivot ei heti rekisteröiny mitä silmät näki.

Vähän sen perään piti kysellä ja nähdä vaivaa. Hymyillä nätisti ja pyytääkin pari kertaa. Sen verran vakavaa kuitenkin että oli ihan pakko nähdä se vaiva. Ja se kannatti, se lähti mun mukaan ^^



Parikymmentä senttiä korkea gootillinen enkeli/keiju/tjsp patsas siis on kyseessä. Tyttö pönötti yhden liikkeen ikkunassa ja hintalapusta päättelin sen olevan myynnissä, siispä sisään kyselemään. Kolmea myyjää asian kanssa tuli vaivattua hienolla englanti-saksa-solkkaamisella mutta sainpahan neidon mukaani.

Mulla on pienimuotoinen fiksaatio nätteihin sisustus/koristepatsaisiin / hahmoihin. Ikkunalaudalla kököttää perhossiipinen keijukainen ja 4 erilaista lohikäärmettä. Koetan spottailla noita aina jossain reissun päällä ja tälläkin kertaa onnisti. Läheskään kaikki patsaat eivät kelpaa, niissä pitää olla jokin puhutteleva jippo. Muuten täydelliseltä näyttävä patsas jää kauppaan mikäli hahmon ilme ei ole hyvä.

Ei oo helppoa siis :D