sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Hulinaa.

Viimeisten parin kuukauden osalta on mahdotonta kuvata kaikkea tapahtunutta vain yhdessä postauksessa. Asioita on tapahtunut ihan tolkuttomasti - järjettömän isoja asioita. Osaltaan voisi kai sanoa menneensä virran mukana, osaltaan on tullut tehtyä melkoisia päätöksiä.

Ja ei oo olemassa sanoja kuvailemaan tätä fiilistä. Sellainen kokonaisvaltainen hyvä olo. Joku voisi kai sanoa, että pitäis ahdistaa ja jännittää ja pelottaa mut ei, ei niin saa ajatella.

Elämä on ihan liian lyhyt pähkäilemiseen, pohtimiseen, venkslaamiseen ja ihmettelemiseen - ainakin tällaisten isojen asioiden kanssa.

Me siis otettiin murun kanssa iiiso askel eteenpäin elämässä ja ostettiin koti. Ihka oma koti. Päätös oli loppujen lopuksi melkoisen helppo. Tilaa tarvitaan lisää (kaks hamsteria pienessä kaksiossa ei ole pidemmän päälle kauheen helppo ja suositeltava ratkaisu :D ) ja koska vuokra-asuntojen hinnat kolmioista puhuttaessa on valitettavasti jotain ihan kammottavaa, niin muutaman hetken miettimisen ja asioiden yhteenlaskemisen jälkeen tultiin siihen tulokseen että on paljon fiksumpaa ostaa oma koti. Molemmilla on kuitenkin vakituinen duuni ja kulunut vuosi on näyttänyt toteen sen, että tullaan toimeen keskenämme. Oikein hyvinkin jopa :)

Viime torstaina oli siis suuri päivä. Puoli mapillista papereita saatiin mukaan ja muutaman sitä edeltävän päivän puhelinrumbaa mä en uskalla edes ajatella enää. Kumman paljon tuossa tuntuu olevan asioita mitä pitää selvittää ja ottaa huomioon. Nyt ne on kuitenkin tehty - seuraavat paperiasioiden selvittämiset tuleekin siinä vaiheessa kun aletaan remontoida :D

Ekat tyhjät pahvilaatikot on tuotu jo duunipaikalta kotio, tuossa ne pönöttää komeina keskellä muutenkin ahdasta olohuonetta odottamassa että joku alkais pakata kampetta niihin. Kolmen viikon päästä saadaan avaimet, sit olis pari viikkoa aikaa roudata. Jos tällä kertaa olis vihdoinkin sitten kaikki hyvissä ajoin ja edes kohtuu järkevästi (onko sellainen mahdollista?) pakattu. Aikatauluja tässä nyt on pakkaamisen ja koko muuttamisen suhteen tehty ihan runsain mitoin - oliskohan mahdollista saada pidettyä niistä kiinni? Pidetään peukkuja :)

Ja sit loppukaneetiks fiiliksestä noin ylipäänsä. Se on helppo kuvailla yhdellä sanalla: rakastan <3

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

O_o

Tulipahan sit tehtyä semmonen kommervenkki että huhhuh.

Ostettiin asunto. Lappuja ei oo vielä kirjoitettu mutta tarjous meni läpi ja nyt sit vaan järjestellään paperiasiat kuntoon.

Ja arvaahan sen sitten että kuka on viime yön nähny unia laminaateista, tapeteista, kaakeleista, verhoista, muuttamisesta, laatikoista jne jne jne. Jonkin verran rempattavaahan tuonne tulee mutta saapa tehdä ainakin ihan omaa ja just sellasen näköstä ku haluaa. Oon aikas innoissani <3

Jännä juttu ku ei nyt oikein tiedä että miten päin pitäis olla. Kyl iso kivi vierähti pois sydämeltä ainakin siinä kohtaa ku välittäjä soitti että "Onneks olkoon" ja sen jälkeen katselikin sitten ihan eri mielellä tapetteja ja muuta :D

Pahvilaatikoita pitää alkaa siis haalia ja pakkaillakin tässä jo hyvissä ajoin, muutto on nimittäin jo ens kuussa :)

Muru lähti yhden kaverinsa kanssa aamuyöstä kalaan, vielä ei ainakaan ole kuulunu mitään eli saapa nähdä montako viehettä on taas uhrattu Ahdille ;)

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Muovisekoitteita, lyijypainoja, höyheniä...

...ja kun kevät koittaa, noista saadaan vieheitä.

Talven selkä on mitä suurimmilta osin taittunut ja jäät Aurajoesta ovat lähteneet. Muru on lukenut kalastuskirjoja jatkuvalla syötöllä, opiskellut, vertaillut ja suunnitellut. Koskilupa on haettu ja tänään olisi tarkoitus suorittaa täsmäisku Halisten sillan alle :D

Eilen poikettiin raisiolaisen kalastusliikkeen uusien tilojen avajaisissa. Muru kaipasi ohuempaa siimaa UL-vavan kelaan ja itse heräteshoppasin jigejä ja niille painotettuja koukkuja. Leechejä olisi myös kiva tehdä. Muru lupasi mulle tyhjäksi jääneen pikkupakkinsa käyttöön niin saan säilöä omat kalatouhuni siinä.

Jokunen aika sitten käytiin Helsingissä GoExpo - messuilla. Liikuntaan ja vapaa-aikaan painottuneet messut olivat mukava poikkeus muuten kohtuu rutiininomaisesti sujuneisiin viikonloppuihin. Päästiin kokeilemaan perhonheittoa ja -sidontaa, Messukeskukseen oli siis rakennettu isot vesialtaat joissa pääsi kokeilemaan ja opettelemaan tuota heittämistä ihan oikesti kunnolla. Paikalla oli myös perhokalastuskonkareita joilta sai huomattavan paljon kullanarvoisia vinkkejä. Ja hurahdus oli taattu... Perhonsidontapenkkejä olen itse koettanut bongailla vähän sillä silmällä, että josko vaikka pääsisi jossain vaiheessa toteuttamaan itseään ihan kunnolla :D

Kesää odotellessa. Pitää itsekin investoida siihen kalastuslupaan jossain vaiheessa että pääsee puuhaamaan siellä rannoilla jotain, ei tartte olla pelkästään katselemassa :)