Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reissaaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2010

Reissusaldoa, part II

Nyt niihin ostoslöytöihin sitten.

Mulla on hirvittävä kenkäongelma ihan noin yleisellä tasolla. Jalkani ovat sen verran isot, että Suomen markkinoilta on jokseenkin mahdotonta löytää kenkiä jotka olisivat a) kivan näköiset, b) oikean kokoiset ja c) tyttökengät. Tennareilla ja skedetossuilla olen kulkenu noin pääsääntöisesti jo muutaman vuoden, mutta kun ei ne tennarit oikein sitten taas sovi ihan kaikkien vaatteiden kanssa.

Noh, Hampurista löytyi pelastus:



Nahkaiset tyttökengät, pienellä korolla ja kivoilla yksityiskohdilla. Ekasta kenkäkaupasta ja ihan järjettömän halvallakin vielä! Taustalla samasta kaupasta löytynyt käsilaukku - niitähän kun ei ole koskaan liikaa...

En ole myöskään muutamaan vuoteen pitänyt hirmu aktiivisesti mitään koruja. Nyt sisäinen harakka on kuitenkin taas herännyt ja siitä seurauksena



kahdet korvikset, vyö ja kaulakoru. Noita käätyjä on vielä toinenkin, mustana.

Käsityöharrastajana piti etsiä myös lankoja ja tarvikkeita. Lankoja löytyi pieni nyssäkkä, tarvikkeita ei. Koetin etsiä Addin valmistamia puikkoja, mutta omiin silmiini ei missään moisia sattunut. Murun täti sitten illalla totesi kun asia tuli puheeksi, että "täällähän noita käsityökauppoja on vaikka millä mitalla". Noh, ehkä se on sitten sen ensi kesän reissun asia tutustua niihin.



Vaatelöytöjäkin tuli tehtyä:
-musta Tom Tailorin polvipituinen farkku-kellohame
-mustat tyttömalliset reisitaskuhousut nyörisomisteilla
-Fishbonen musta t-paita/tunika punaisilla ja harmailla tehosteilla
-harmaa toppi läpikuultavilla reikäsomisteilla
-polvisukkia ja sukkahousuja iso pino

Kosmetiikkapuolelle en ehtinyt sen suuremmin perehtyä, pari tuoksua tosin löytyi.
Luin menomatkalla lentokoneessa Finskin mainoslehdestä Bossin uudesta Orange - hajuvedestä. Kuvauksen perusteella vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta. Takaisinpäin tullessa lentokentällä oli sopivasti aikaa tutustua parfymerian saloihin, sieltä löytyi Bossin hylly - ja loppu onkin historiaa. Ihana tuoksu, ihan mua. Kevyt, hedelmäinen mutta samalla kuitenkin särmikäs ja mausteinen. Tyttökaveri sanoi ehkä jopa ihan hitusen miehekkääksi.

Toinen löytö oli Espritin VIPlife. Pikaisen testauksen perusteella kevyt ja karkkimainen tuoksu, parempaan käyttöön tämä ei ole vielä ehtinyt.

Kotiinkin piti napata pari juttua. Reeperbahnilla oli paljon pikkuisia putiikkeja joissa myytiin lähestulkoon kaikkea mahdollista. Yhden kaupan ikkunassa oli goottihenkinen keijupatsas joka oli ihan pakko saada mukaan. Tästä tulee kuva myöhemmin, heti kun tyttö on toipunut pienestä matkalla kohdanneesta tapaturmasta.
Lisäksi pari kaneli-tuoksusekoitusta ja musta käden muotoinen pieni "patsas" tuonne tyttöilyhyllylle helyjen säilyttämistä varten.

Murun ostoksista en uskalla tässä kohtaa edes sen enempää mainita: vaatetta, kalastustarvikkeita, fillarikamppeita ja animea.
Ehkäpä näillä pärjää taas hetkosen aikaa..

perjantai 8. tammikuuta 2010

Reissusaldoa.

Kohde: Hampuri.
Ajankohta: 311209 - 030110

Syksyllä jutusteltiin murun kanssa että pitäisikö jouluna tai uutenavuotena tehdä pieni reissu jonnekin. Asia jäi vähäksi aikaa ja jossain vaiheessa muru sitten kysäisi että kiinnostaisiko uusivuosi Saksassa. No mikä jottei!

Lento lähti siis uudenvuodenaattoaamuna, puoli tuntia myöhässä lumen ja pakkasen takia. Matka sujui hyvin ja saatiinpahan koneessa hieman naureskellakin erästä hieman liikaa alkoholia nauttinutta herraa, jolle tuntui olevan ylitsepääsemättömän hankalaa käsittää että lentokenttä saattaa olla hetkellisesti suljettu lumenpoiston takia. Propsit purserille luun kurkkuun iskeneestä viimeisestä kommentista: "Laskeudumme taatusti aivan heti kun te herra pystytte vaikuttamaan vallitsevaan säätilaan".

Lentokentällä olivat vastassa murun täti ja tädin mies, jotka kuljettivat meidät lähestulkoon Hampurin keskustaan. Täällä käytössämme oli murun serkun asunto hänen itsensä ollessa lomalla.
Pikaisen välipalan jälkeen lähdettiin tutustumaan lähinurkkiin ja toki etsimään niitä shoppailumestoja :D Niitäkin toki löytyi samalla kun opeteltiin hieman paikallista U-bahn - karttaa.

Vuodenvaihde vietettiinkin sitten missäs muualla kuin Reeperbahnilla ja St. Paulissa. Ihmisiä oli ihan tolkuttomat määrät, samoin raketteja ja pommeja. Vekkulein vastaantullut ilmestys oli table dance - ravintolasta kadulle kipittänyt neito, jolla oli päällään pelkät nirunaru-bling-hepeneet ja tappostilettikorkkarit. Sujuvasti hänkin ampui muutaman raketin (kädestä! ihme sekopää) siinä tissien hetkuttelun ohella :D

Metro oli ihan piukassa porukkaa myös, mutta suorastaan hämmästyin äärettömän hyvistä järjestelyistä. Metrovuoroja kulki ihan jatkuvalla syötöllä ja kaikilla asemilla oli reilusti turvamiehiä ja vartijoita huolehtimassa ihmisistä. Kaikesta ihmismäärästä huolimatta oli siis hyvinkin turvallinen olo.

Uudenvuodenpäivä menikin sitten ympäriinsä kävellessä, pieniä ostoksia tehdessä, kahviloissa ja murun kanssa söpöstellessä <3

Lauantai pyhitettiin rahan tuhlaamiselle :D Aamulla lähdettiin keskustaan suorittamassa täsmäiskuja pariin putiikkiin, hyviä löytöjä tuli tehtyä. Parin tunnin keskustaspurttaamisen jälkeen haettiin laukku kämpältä ja metro/paikallisjunailtiin pohjoisemmas, mistä jatkettiin matkaa taas murun sedän kanssa. Hänen kyydillään päästiin jatkamaan ostostelua hieman eri tyyppisissä paikoissa mitä keskustasta löytyi. Isompia kauppakeskuksia sekä yksi hehtaarihalli. Omnom. Löytöjä tehtiin, niistä tulee vielä oma postauksensa.

Iltasella päästiin paikalliseen vietnamilaiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli tolkuttoman hyvää ja sitä oli tosiaankin riittävästi :)
Ravintolareissun jälkeen päästiin pikkuruiseen saunaan ja loppuilta menikin jutustellessa ja toki kun Saksassa oltiin, niin pitihän sitä pari oluttakin maistaa :)

Pitkien yöunien jälkeen saatiin aamupalaksi äärest hyvää kahvia ja uunituoretta pizzaa. Tämän jälkeen pitikin suunnata jo lentokentälle odottelemaan myöhässä ollutta konetta. Kotimatka sujui hyvin - kunnes alkoi ilmetä noita edellisessä postauksessa mainittuja kommervenkkejä.

Kesällä uudestaan B)

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Kohnot - joulu 1-0

Jokajouluinen sukulaislounas tuli hoidettua alta pois ja nyt valmistaudutaan taas arkeen. Onneks vaan muutamaks päiväks, kohta on uusivuosi ja päästään murun kanssa katselemaan pariks päiväks ihan muita maisemia. Pari tuntia lentokoneessa per suunta tekee taatusti ihan hyvää :)

(ja siis mähän en missään nimessä halua mennä shoppaamaan mihinkään ulkomaille. En mitenkään päin. Pois se minusta.) *KHÖH* Okei, ehkä mä olen saattanu selata jo paria nettikauppaa joiden myymälät löytyy tuosta matkakohteena olevasta kaupungista *khöh* ihan vähän vaan...